Juhannusta edeltäneen blogihiljaisuuden aikana ehti tapahtua yhtä sun toista. Ajattelinkin ystävällisesti hiukan kertoa joistain eventeistä täällä. Pakko päästä avautumaan kun oli niin pitkään hiljaa, hahah.
Vietimme siis uuden deittini kanssa 2 viikkoa lähes 24h vuorokaudessa toistemme seurassa. Ehdimme tuona aikana käymään hyvin syvällisiä keskusteluja menneistämme ja haaveistamme väittelemään yhteiskunnallisten ilmiöiden tosiasiallisista laidoista, viettämään pitkiä hiljaisia hetkiä toistemme kainaloissa ja jopa saamaan pari nahinaakin aikaiseksi.
Hän sai selville oudot ja nolot tapani (sormenjälkipoliisi & siisteyspsykoilija), harrastukseni (kirpparirottailu) ja keräilykohteeni (penguins! <3) ja minä kaivoin hänestä esiin monia enemmän tai vähemmän kummallisia, hauskoja ja kipeitäkin asioita.
 |
| -"- |
Kaikesta kertomastani ja kuulemastani huolimatta, tai ehkä juuri niistä johtuen minulla on olo, että haluan kuulla lisää. Luulen että hänkin haluaa kuulla lisää.
 |
| -"- |
Hän oli ilmiselvästi hetkittäin hyvinkin kypsä siisteyspakkomielteeseeni (kuten kaikki muutkin luonani vierailevat), mutta iloisesti kerroin hänelle, että minutkin on otettavana vikoineni ja psykoiluineini. Lupasinhan minä hiukan rajoittaa kilahteluani, mutta koska pois en sitä itsestäni saa, se on sellanen ota tai jätä-juttu nyt.
Kyllä hän muistaakseni ehkä lupasi koittaa kestää juttujani.
Syvällisten pohdiskelujen ja hedelmällisten keskustelujen lisäksi istuimme autossa vähintään 1600 kilsan verran, pidimme pystyssä pähkähullua koirahoitolaa ja esittelimme toisemme sukulaisillemme. Hän sai kun saikin läheisiltäni oikein hyväksyvän arvion, bingo. (;
Selventäköön, ettei sukulaisten tapaaminen ja muut jutut kuitenkaan tee tästä mitään seurustelusuhdetta! Pois se minusta. Minähän en seurustele ennen kun hommalla on selkeä jatko ja järki. Tai jotain sinne päin. Ilmeisesti tätä voi kutsu tapailemiseksi, koska herrasmiessopimus on voimassa. Se siitä sopimuspohdinnasta, ei siinä auttanut kun ottaa asiaa suoraan puheeksi ja tehdä ääneen sopimus asioiden laidasta.
Lisäksi noiden 2 viikon aikana kohtasin vihdoinkin pahimman pelkoni: Ex-miesystäväni.
Olen yli puoli vuotta pelännyt tuota hetkeä jokaikinen päivä. Olen ollut kauhusta kankea ollessani julkisella paikalla ilman meikkiä tai verkkareissa. Olen liikkunut yökerhoissa agentin tavoin "Clear!"... Seuraava nurkka... "Clear!"... Mutta kun tuo hetki tuli, se ei olisi voinut olla parempi.
 |
| -"- |
Hän ajoi ohitsemme ollessamme koirien kanssa ulkona. Näin punaisen auton jo kaukaa, ja tajutessani rekkarin olevan aivan liian tuttu minulle rohkaistuin, nostin pääni ja katsoin häntä silmiin. Nyökkäsin tervehdykseksi. Hän katsoi minuun, siirsi katseensa mieheen jonka käsivarressa roikuin ja jäi tuijottamaan tätä kunnes koko tilanne oli yhtäkkiä ohi ja auto mennyt jo menojaan.
Hän ei tervehtinyt, mutta omapahan on häpeänsä.
 |
| -"- |
Olin huoliteltu ja tunsin itseni kuumaksi tiikeriksi pikkumekossani. Ensimmäinen ajatukseni oli, etten vaihtaisi lähellä olevaa ihmistä tuohon ohi ajaneeseen vaikka minulle annettaisiin siihen mahdollisuus.
 |
| -"- |
Ei kylläkään taideta antaa, mutta oli helpottavaa tajuta, etten edes kaipaisi sellaista mahista.
Kohtaamisessa eniten olen pelännyt hänen ensimmäisen ajatuksensa olevan "Mitä helvettiä näin tuossa rumassa harakassa kaikki ne vuodet?!" ja minun, että haluan hänet takaisin hinnalla millä hyvällä.
 |
| -"- |
Hänen ajatuksistaan en toki tiedä, mutta nyt olen sentään varma, että hän tietää että minä tiedän hänen tietävän, että minulla menee oikeastaan aika kivasti. Toisaalta nyt tiedän tietävän että minä tiedän, että koska hänellä oli tyttöystävä mukanaan, hänelläkin menee ihan ok:sti. Tuo tieto ei tunnu ahdistavalta.
Ikäänkuin nyt vihdoinkin kummallakin on niin hyvässä kuin pahassa varma tieto, että toinen tietää asioiden olevan hyvin. Elämä ei ole pysähtynyt eroomme. Aivan kuin olisimme toisistamme taas asteen vapaampia.
On hyvä että kohdatessamme molemmilla oli sussut kainalossa, ettei ilmaan jäänyt mitään epämääräistä "mä oon haluttua kamaa ja toi ei"-fiilistä. Tunnen omani ja entisenikin vielä sen verran hyvin, että tuo on merkitsevin asia meillä päin. Ihan kuin uusi sussu toisi onnen tai kertoisi ylipääsemisestä. Lapsellista mutta näin se vain nyt on.
 |
| -"- |
Noh, vasten kaikki odotuksiani olen kohtaamisemme jälkeen ajatellut enemmän uutta kuin vanhaa. Ja se on hyvä merkki. Vanhaa surin vielä festareilta palattuani ja riideltyä siellä ystäväni kanssa. Sillä hetkellä harmitti, ettei ole enää ihmistä kotona vastassa. Ei ketään jolle avautua heti ovesta sisään astuttuaan. Ei ketään joka tuntisi taustat ja henkilöt. Ja minut.
 |
| -"- |
Eihän se salaisuus ole, että usean vuoden suhteen päättyessä sitä menettää samalla parhaan ystävänsä.
 |
| -"- |
Surku loppui kuitenkin lyhyeen kun huomasin, ettei lohduttamiseen ehkä tarvitakkaan niin pitkällistä ja syvällistä tuntemusta homman nimestä.
Everything's well that ends well, ystävänikin kanssa saimme sovittua aivovammaisen kinamme. Nyt Sinkkunainen jälleen odottaa seuraavia treffejään, ystävänsä halaamista ja kesätöiden alkamista (Lue: Palkkapäivää!). Juhannusfestareista käteen jäi raastava kurkkukipu & duggonen olo, ei auta kun toivoa ettei pahaksi heittäydy, kun pitäisi ensi viikolla mennä töihin sairaalan syöpäpuolelle, eli sinne ei missään nuhassa sillai vaan mennäkkään.
 |
| -"- |
