Deittailua, tapailua, seurustelemista?

Tuli yövuoron pimeinä tunteina taas pyöriteltyä näitä sinkun pohdintojaan.

Juoruilin tuossa bestikselle uuden boifrendini ihanista sanomisista ja rupesinkin miettimään asioita hiukan eteenpäin. (Tai no, aika paljon eteenpäin.)

Onkohan tosiaan nyt niin, että jonain (kaukaisena) päivänä saan sanoa ( / joudun sanomaan) seurustelevani jonkun ihmisen kanssa?!

Minähän en ole koskaan seurustellut kuin yhden ihmisen kanssa, jonka kanssa olinkin sitten jonkin verran pidempään. Kun puhuttiin minusta, puhuttiin aina myös hänestä. Ja toisinpäin. Jos on puhe minun mieselämästäni, hänestä puhuminen on edelleen enemmän tai vähemmän luonteva osa keskustelua. Voisinko siis minä muka joskus seurustella jonkun ihan toisen ihmisen kanssa?! Eipä olisi vuosi sitten uskonut tällaisen pohdinnan olevan mahdollista saati tarpeellista.

Tähän liittyen olen paljon keskenäni pyöritellyt näitä sinkkuelämän ajankohtaisia & epäajankohtaisia käsitteitä: Mitä on deittailu, tapailu ja seurusteleminen? Missä menee käsitteiden rajat, mikä niitä erottaa? Onko parisuhde portaita etenevä prosessi, ja onko nämä em. käsitteet portaiden askelmia?

Itse näkisin mielelläni homman etenevän niin, että tapaamisen jälkeen deittaillaan, sitten tapaillaan, tapailu saattaa johtaa jonkin sortin seukkaamiseen joka taas jossain kohtaa lehittyy seurustelemiseksi. Pidän siitä, että sanoja on useita. Tuntuu ahdistavalta, että samalla sanalla tarkoitetaan kuukauden kestänyttä hengailua ja 20 vuoden liittoa.

Olisin tottakai mahdollista olla määrittelemättä aina kaikkea ja katsella vaan päivä kerrallaan jossain määrittelemättömässä tilassa. Sellainen ei nyt vaan sovi minulle. Minä haluan käsitteitä, määrittelyjä ja tarkkoja rajoja niiden välille! Ei näin vakavissa asioissa sovi kuulkaa olla suurpiirteinen.

Deittailulla tarkoitan tapaamista seuraavia treffejä. Maistellaan, halutaanko ihmisen kanssa edes olla tekemisissä, onko mitään yhteistä, halutaanko toisesta tietää enemmän. Jos todetaan tyypin olevan tutustumisen arvoinen, siirrytään tapailemaan.  

Tapailemisesta ei yleensä ääneen erikseen sovita, mutta se on kuitenkin jo sellainen juttu, että herrasmiessopimus tulee kysymykseen. Vai tuleeko? Mitä oikeuksia ja velvollisuuksia tapaileminen tuo mukanaan? Onko tapailukaveriaan oikeutta pitää ikäänkuin poikaystävänään? Tapailemisen aikana kai tutustutaan ja punnitaan mahdollisen tulevan parisuhteen onnistumisen mahdollisuuksia. Kannattaako uudehko tuttavuus jättää taakseen, jatkaa tapailuasteella loputtomiin vai lähteä hakemaan jotain vakavampaa? Miksi sitä sitten sanotaan, kun ei haluta seurustella, eikä oikeastaan tapaillakkaan, mutta kuitenkin vietetään aikaa yhdessä? Friends with benefits? Hmm...

Facebookissa ei muuten valitettavasti ole valittavissa olevansa "mahdollisesti tulevaisuudessa parisuhteessa käyttäjän X kanssa" tai "tapailevansa" ja sen takia seurustelee-statusta käytetään yhtälailla tapailu- ja seurusteluvaihessaa. Jos käytetään.

Noh, seurustelu sitten... Se onkin hiukan kinkkisempi juttu. Milloin voidaan sanoa pariskunnan seurustelevan? Voidaanko sanoa kenenkään seurustelevan ilman asianosaisten omaa ilmoitusta asiasta? Onko seurustelemisesta aina sovittava ääneen? Onko seurustelustatus edes tavallaan pidemmällä hengailulla ansaittava status, jota on oikeus käyttää vasta tietyssä vaiheessa? Vai enemmänkin ahdistava käsite, joka on jossain kohtaa otettava käyttöön ympäristön paineesta? Mihin seurustelemisella tähdätään? Nii'in... Näihin kysymyksiin ei muuten ole edes minulla selkeitä näkemyksiä ja valmiita vastauksia esittää.

Onko niin, että jos 2 aikuista täysipäistä tyyppiä sanoo seurustelevansa, hommassa ollaan jo tosissaan? Mitä edes tarkoittaa "olla tosissaan"?

Tottakai ymmärrän ja tiedänkin varsin hyvin, että elämä voi tuoda eteemme ihan mitä vain, eikä minkäänlainen sopimus tai käsite ole takuu loppuelämän kestävästä suhteesta. Ymmärrän myös, ettei seurusteleminen ole samanlaista vuoden, 10 vuoden ja 60 vuoden yhdessäolon jälkeen, eikä 15, 25 tai 65 vuoden iässä. Mutta jotain selkeyttähän tähän kaipaisi.

En takaa itse toimivani aina niin, kun ajattelen homman menevän. Toivon kuitenkin pystyväni pitämään pääni sen verran kylmänä, etten vanhana voi sanoa seurustelleeni kymmeniä kertoja (tapailleeni kyllä vaikka satoja!). Ja jos joskus päästän suustani, että seurustelen, toivon jutun olevan sen verran pitkälle mietitty, ettei seuraavalla viikolla tarvitse perua ilmoitustaan.

Otan selvästikin seurustelemisen aika vakavasti. Hiukan liiankin, kenties. Myönnän näkeväni seurustelemisen lähtes yhtä pyhänä asiana kun toiset näkevät avioliiton. (Voitte vain kuvitella miten suhtaudun avioliittoon... Ei vaan.) Toisaalta, mitä muuta tällaisen suhdehistorian kanssa kulkevalta ihmiseltä voi odottaa? Koitan nyt enivei rauhoittua hiukan. Pääasia kai, että olen hiljaa vaikka päässäni velloisi, ettei uusi boifrendini luule minun olevan seonnut. Tai siis saa tietää minun olevan aivan seko. Buahahah!