Nykypäivän treffailua.

Olen tässä hiukan seuraillut tätä touhua ja miettinyt, mihin tää maailma on menossa. Siis ensinnäkin: Onko treffailukulttuuri oikeasti näivettymässä ja katoamassa kokonaan pois? Vai näyttääkö tää vaan siltä? Ja toiseksi: Miksi koko treffailu- ja deittailemisvaiheista tehdään niin helvetin vaikeita?

Weheartit.com

Suhteessa ollessani seurasin ystävieni sinkkuilua ja mietin, onko se nyt oikeasti noin vaikeaa. Pitäisikö tekstata vai eikö pitäisi ja mitä tekstaan, no mut entä jos se ei vastaa tai jos oon sen mielestä ihan kauhea apina?! Oomagah se tuli faceen menenksmä jutteleen sille mitä mä sanon sille oomaga oomaga. Arg. Vannoin aina, että jos mää olisin sinkku ni mää tekisin just sillai ku mua huvittais enkä pal jahkais. 

En voinut ymmärtää, että jos tekee mieli tekstata, miksei tekisi niin.

Aika pitkälti olen (onneksi) pysynyt neuvoissani. Välillä yllätän itseni miettimässä pistäisikö jollekin miehelle moi chatissa ja mitä se sitten sanoisi ja mitä mä sitten tiedustelisin etten vaikuttaisi tyrkyltä ja ja ja. Tällöin kommennan itseni takaisin ruotuun ja pistän viestin, loppu jääkööt nähtäväksi. Olkoot vaikka vastaamatta, omapahan on kyllä menetyksensä.

Weheartit.com

Toinen juttu on tämä ihmissuhteen alkuvaiheen alkuvaihe. Sillon ko mää olin nuori ni pyyrettiin roheesti rehveille ja sit vast mietittii et halutaaks men toist kertaa. Nyt on Facebook, käykö kukaan enää treffeillä? Havaintojeni mukaan treffit on korvaantuneet baarissa törmäilemisellä ja yhteisillä jatkoilla tai tul kaffeel-kutsuilla. Sekä Fb:n chatilla. Mihin tää homma on menossa? Vai tuleeko oikeat treffit sitten vasta ajankohtaisiksi kun alintajunta on oikeasti valmis enemmälle ja ihminen oikeasti oikeanlainen? Vai tuleeko sellaisia enää ikinä?! Ounou.


Yksi asia josta olen muuten aivan kujalla: Facessa tökkiminen. Siis mitä se tarkoittaa?! Miten silloin pitää toimia? Onko takaisin tökkäämättä jättäminen ylimielistä, epäkohteliasta tai vastaako se entisajan rukkasia? Onko tökkääminen mielenkiinnon osoittamista? Siis sellaisen mielenkiinnon. Aapuva.

Weheartit.com

H&M:n herkut.

Eksyin H&M:n nettisivuille tutkimaan kevään suuntauksia, ja kyllä miellyttää! Kivoja värejä ainakin on tulossa muotiin. Ah, superpinkkiä & tumman sinistä <3 Superpinkin käyttäminen ei siis ole ennenkään vaatinut mitään muotivirtauksia, mutta nyt kun se on tosi trendikästä niin sehän tarkoittaa valikoiman kasvamista. Eli lisää shoppailtavaa minulle! Bleisereitä, kapeita housuja, mekkoja ja tolppakorkoja, oukei.

Olin aivan myyty heti kun näin tämän:

Siis oomaigah miten kaunis mekko! Tätä on aivan ehdottomasti pakko päästä kokeilemaan kauppaan. En siis tilaa netistä, kun olen tämmöinen sekasikiö, että sopiva koko voi olla mitä tahansa 38 ja 42:n väliltä. Toi väri on uusin löytöni, ja todellinen ihastus. Tässä mekossa erityisesti pidin tuosta rypytysmeiningistä, jolloin mekkoa voi käyttää myös tällaiset normaalin kokoiset ja muotoiset ihmiset.

Toi kietaisu-yläosa korostaa yleensä kivasti ainoata kehoni osaa, jossa on jotain korostettavaa.

Miten musta jotenkin tuntuu, ettei mekko näytä ihan tolta mun päälläni..? Ei voi tietenkään siis johtua muusta kun että mulla on pidempi tukka kun tolla mallilla.

Toinen samasta värimaailmasta:

Tässä on samat rypytys- ja kietaisuhommat, jotka miellyttävät silmää. Toivottavasti tätäkin pääse hypistelemään ja kokeilemaan kaupassa livenä.

Ja asiaan kuuluva kynsilakkakin bongattu! 8)

Olisi mielenkiintoista kokeilla näitä H&M:n lakkoja. Ovat aika edullisia, n. 4e maksavat. Joku on joskus sanonut, että ne kuivuvat nopeasti purkkeihinsa, mene ja tiedä.

Tummansinisen ohella mielenkiintoni suuntautuu voimakkaasti pinkkiin. Pinkki on siis ehdottomasti kestosuosikkini.

Muotiin ovat näyttäneet tulleen tämmöiset värikkäät pöksyt. Se, onko ne hienoja vai ei, on toinen juttu. :D Tekisi enivei mieli kokeilla, miltä nämä näyttää päällä.

Tai siis tältähän ne näyttävät:

Hahah. Saattaisin enemmänkin lähennellä teurastamolle matkalla olevaa sikapossua. Sekin siis johtuisi vaan hiusten pituuserosta.

Toisen mallisiakin housuja löytyy pinkissä värissä. Aika kireiltä vaikuttavat, näihin ahtauduttuani saisin varmaan ilmaisen kuljetuksenkin sinne teurastamolle...









Ja näihinkin tottakai asiaan kuuluva kynsilakka:

... Ja hiussomiste! Tää on jotenkin niin ällöihana, että todennäköisesti pakko hankkia. Pääpannoista en syty, mutta tämmöisistä tykkään, jotka voi pistää nutturan juurelle.




 

Pinkit kengätkin tottakai löytyi. Vasemman puoleiset ovat ihan kivan näköiset, oikean puoleisista en täysin vakuuttunut...

Että sellaisia herkkuja tällä kertaa!

Lazy.

Rentouttava viikonloppu isän hoivissa takana. Meininkiin olisi voinut vaikka tottua: Aamupala nokan eteen katettuna, koiran ulkoilutuspalvelu ja saunomismahdollisuus. Sekä niitä ekstrakanavia televisiossa! Niitä Canal Plussia tai niitäniitä. Ja iltaisin sopivasti punkkua. Mukavaa!

Paluu arkeen häämöttää kuitenkin huomenna tai viimeistään tiistaina.

Weheartit.com

Ristiriitaisia tunteita.

Sinkkuus?

Jee!

Byhyy.

Eiku hellurei, ihanaa!

Sniff...

Kovin on ristiriitaisia sinkkunaisen tunteet.

Toisaalta olen onnellinen ja iloinen, että saan olla tässä tilanteessa ja kaikki parisuhteeseen kuulunut paha on nyt poissa. Toisaalta minua riivaa suuri tyhjyyden tunne ja iso ikävä.

Ikävöimistä en pidä pahana asiana. Sehän on ihan luonnollista. Kun monen vuoden yhdessäolon ja -asumisen jälkeen eteen tulee asioita, joista ei olla tarpeeksi vahvoja ja motivoituneita pääsemään yli, ja erotaan, niin onhan se aikamoinen muutos. En voi edes kuvitella miten tämä onnistuu 40 vuoden liiton jälkeen? Ou mai gaad. 

Olenkin jo osannut odottaa tämän ikävän ja surun iskemistä. (Hormooneillahan ei tietenkään voi olla mitään vaikutusta siihen, että olen ihan sekasin, eli ei niistä sen enempää.) Nyt ovat ikävä ja suru saapuneet taloon. Vihdoinkin. Valitettavasti. Mutta toisaalta onneksi! Ellen olisi lainkaan alkanut tuntemaan tapahtuneesta erosta surua, olisin ollut jossain kohtaa hiukan huolestunut siitä, onko minulla jotain ongelmia tunteitteni kanssa ja siitä, eikö suhteemme ole merkinnyt minulle mitään. Olen helpottunut että osaa olla surullinen. Kuitenkaan sureminen ja ikävöiminen eivät ole mitään erityisen nautinnollisia asioita, joten odotan innolla päivää, jolloin olen oikeasti valmis siirtymään eteenpäin.

Weheartit.com

 

Usein eron koittaessa puhutaan paljon unohtamisesta. "Haluan vain unohtaa hänet" tai "Kunpa emme olisi koskaan tavanneetkaan." Minä en halua unohtaa. Olen suhteen aikana kokenut paljon asioita. Hyvistä on hauskoja ja aivan ainutlaatuisia muistoja, huonoista olen oppinut jotain. Toivon ettei ex-kumppaninikaan halua unohtaa tai toivo, etten olisi syntynyt. Koska olemme tavanneet hyvin nuorina, olemme kasvaneet ja aikuistuneet toistemme avulla, kautta sekä rinnalla. Se ihminen ei ole sellainen, jonka voisin deletoida elämästäni, sillä hän on tehnyt minusta tällaisen. Hän on iso osa elettyä elämääni ja hänen kanssaan oleminen vaikuttaa minun edelleen, ja tulee aina näkymään minussa tavalla tai toisella. Hänen kanssaan olen esimerkiksi määritellyt käsitykseni parisuhteesta, ja tämä määritelmä tulee varmasti näkymään ehkä jopa koko loppuelämäni toiminnassani. Toivon hänen ajattelevan samoin, koen ansainneeni sen. En jossittele, että mitä jos en olisi tavannut häntä, sillä tiedän, etten silloin olisi läheskään sama tyyppi kuin nyt. Ja pidän itseasiassa itsestäni tällaisena. 

Ristiriitaiseksi tilanteen tekevät sinkkuuden aiheuttamat ilon, onnen ja jopa riemun tunteet. Miten samasta asiasta voi olla niin paljon surua ja iloa samaan aikaan? Olen onnellinen, sillä saan vihdoinkin asua ja elää täysin omilla ehdoillani. Jos lasken maitopurkin johonkin, se on siinä maailman tappiin asti ellen itse siirrä sitä siitä pois. Yksin asuessa maitopurkki pysyy siis kylmässä, jos sen sinne laitan enkä sitä sieltä itse pois ota. Miehen kanssa maitopurkki siirtyi muuten sujuvasti kylmästä pöydälle, muttei koskaan toisten päin. Kumma juttu. Enivei, koen myös iloa itse suhteen loppumisesta, sillä siinä esiintyneet jutut olivat vaikeita ja sellaisia, ettei niiden keskellä kukaan halua elää. Minulla on vihdoinkin oma rauha ja turvallinen olo. Saan tulla ja mennä miten lystää joutumatta selvittämään kenellekään yhtään mitään tai joutumatta kokemaan huono omatuntoa, kun en ole kotona leikkimässä vaimoa. Voin kutsua kenet tahansa kylään milloin tahansa, eikä minun tarvitse enää haistella ensin toisen mielialaa kahta päivää, jotta uskallan kutsua ystävän kylään. Ja taas toisaalta, kotiini ei tule ketään, jota en sinne halua. Enää ei tarvitse miettiä, voinko tanssia kotonani alasti, vai ryntääkö mies lounasajalla sisään työkaverinsa kanssa. Onhan tässä puolensa!

Weheartit.com

Yksinäistä on silti välillä. Onneksi runsaslukuiset harrastukset ja koirakakara vähentävät yksinäisyyden minimiin. Ja ystävät sekä lähellä asuvat perheenjäsenet tietty. Välillä tuntuu, että ottaisinhan mä jonkun jakamaan näitä kuolemanpitkiä iltoja tohon kylkeeni.. Ehkä. 

Sinkkuus on kyllä ristiriitojen areena. Siitä halutaan pois, mutta se myös houkuttaa ja kiinnostaa. Usein siitä ei olla valmiita luopumaan kokonaan sen loppuessa, vaan jotain siitä halutaan säilyttää. Kuitenkin se koetaan esimerkiksi tilaksi, jonka muutumisesta saa yleisesti tiedustella puolitutuiltakin ("No jokos olet löytänyt uuden poikaystävän?" Joo en.). Sen sisällä toimii iloa, onnea ja riemua, sekä surua, ahdistusta ja ikävää. Koittakaa nyt päättää! Tai no.. Älkää ehkä sittenkään.

Weheartit.com

 

On-off-suhteista.

Kuten olen aiemmin avautunutkin, olen siis ajautunut tähän sinkkunaisen elämäntilanteeseen piinaavan pitkästä ja pirun haastavasta on-off-suhteesta. Tässä en tarkoita suhdetta, jossa ollaan muttei ollakaan, vaan suhdetta, jossa ollaan tai ei olla, mutta aina aivan täysillä. Tai siis oltiin tai ei oltu. Nyt on jäljellä enää harras toive, ettei enää ikinä oltaisi.

Erot ovat olleet raastavia, ja yhdessäolo ajoittain erityisen haasteellista. Joka kerta lopun aikojen ollessa taas käsillä kumpikin on herännyt aamuisin toivoen, että toinen olisi yön aikana kadonnut viereltä taivaan tuuliin tai ihan mihin tahansa. Ja tullut töistä tai koulusta kotiin vain yksi ajatus päässä: Toivottavasti se yksi paska ei ole vastassa. Sitten on mennyt hermot, on erottu, pohdittu hetki, virallistettu ero, kohellettu ties mitä päättömyyksiä ympäri maata, törmätty, pohdittu uudelleen ja palattu yhteen. Siiiis... Mitäääh?!

http://thislifeasiloveit.blogspot.com

Kyllä ihmisen pitää vähintäänkin hullu olla, että suostuu semmoiseen pyöritykseen. Tai tyhmä nyt ainakin.

Onneksi Helmi.fi auttaa ratkaisemaan tämänkin suuren kysymyksen, nimittäin jutulla "Miksi palaamme tuhoon tuomittuun suhteeseen aina uudestaan? Lue syyt!" Ja minähän luen. Ja avaudun. Koska kaikki maailman asiat ehdottomasti kaipaavat avautumistani.

Nuoruuden oikkuja? On-off -suhteet ovat usein nuorten parien arkea, jolloin parisuhteen taitoja vasta opetellaan. Nuorempana ei osata tai haluta sitoutua. > "Arkea".. Tarkoitetaanko tässä nyt nuorilla jotain 13-vuotiaita, jotka _seurustelee_ 2,5 viikkoa ja eroaa viikoksi, jonka jälkeen palataan yhteen puoleksi kuukaudeksi? En mä nyt ihan siihen kategoriaan sitten halua kyllä tulla pistetyksi. Vaikka käyttäytyminen on samaa luokkaa, niin en siltikään. Jos tässä tarkoitetaan oikeita nuoria, eikä lapsia, niin sitten oon ihan messissä. Joko mä voisin nyt lopettaa olemasta nuoria, ja ruveta olemaan nuori aikuinen..?

Vapautta? Jotkut ihmiset saattavat olla niin vapaudenkaipuisia, että he pelkäävät sitoutumista vielä vanhemmallakin iällä. Ruoho on aina vihreämpää aidan takana ja vaihtoehdot halutaan pitää avoimina toteamalla: "En ole valmis sitoutumaan". Jos vastaan kävelee uusi mielenkiintoisempi ihminen, saa entinen usein jäädä kuin nallin kalliolle nuolemaan näppejään. Mutta jos uusi suhde ei toimikaan, voi suhteen lopettanut kumppani helposti palata samoihin vanhoihin ja tuttuihin lakanoihin nukkumaan. > Tästä olen varma, ettei tässä tapauksessani ole kyse tämmösestä kuviosta. Olisikin itseasiassa voinut olla erotkin vähän vähemmän kauheita, kun olisi tajunnut ajoissa jo pitää hiukan silmiä auki ja flirttiä päällänsä, hmm...

Väärä aika? Joskus tuntuu, että tapasimme elämämme kumppanin liian aikaisin tai väärässä elämänvaiheessa. Tästä suhteesta haluaa pois, mutta silti tämä kitkuinen rakkaus vetää aina puoleensa uudestaan ja uudestaan. > Toivottavasti oikeaa aikaa ei koskaan tulekkaan.

Valtaa? Tunne siitä, että toinen itkee perääsi voi nostattaa vallantunnetta ja itsetuntoa. On-off-suhde tuo turvantunnetta siitä, että tietää kumppanin palaavan takaisin – enemmin tai myöhemmin. > Joo myönnän kaiken. Olen tuhma ihminen.

Weheartit.com

Välimatkaa? On-off-suhteen väliaikavaihe voi olla merkki siitä, että kumppani haluaa olla yksikseen ja miettiä, mitä itseltään tai parisuhteeltaan haluaa. Hetken erossa olo voi tehdä myös hyvää, sillä joskus toisen hyvät piirteet on helpompi nähdä kauempaa. Jos suhteessa on ollut karuja karikkoja, kuten esimerkiksi pettämistä, kumppani saattaa haluta poistua hetkeksi suhteesta parantaakseen haavojaan – monet haluavat kuitenkin jatkaa suhdetta ja aloittaa kaiken ikään kuin puhtaalta pöydältä. Jos menneistä ei pääse eroon, voi suhde kuitenkin rantautua aina samaan aiheeseen: eron pohtimiselle. > Menneestä ei muuten pääse eroon, ettäs tiedätte.

Lykkäämistä? Vanha sanonta 'Sääli ei ole rakkautta' pitäisi tatuoida jokaisen ihmisen otsaan, jotta muistaisimme, ettemme voi jäädä suhteeseen vain säälistä tai siksi, ettei toinen halua erota. Koska tällainen suhde ei ole kukoistava, ero on yleensä ainoa ratkaisu – mutta jos toinen osapuoli itkee toisen perään ja rukoilee, ettei häntä jätettäisi, moni ihminen heltyy jäämään tällaiseen suhteeseen ikään kuin hetkeksi. Näin todellinen ero lykkääntyy ja lykkääntyy. > Joo. Tätä on tosi hauskaa harrastaa sillai vuorotellen: "Mun vuoro, sun vuoro, mun vuoro, sun vuoro..." Tositosi hauskaa. Mutta jos nyt kuitenkin jätetään noi otsatatuoinnit väliin tällä kertaa?

Muisti pätkii? Ihmisen mieli suojelee itseään pahoilta ajatuksilta ja muistoilta. Kun olemme olleet tarpeeksi kauan toisesta erosta, kaikki paha unhoittuu ja vain hyvät, vaalitut muistot nousevat pintaan. Herää kysymys "miksi oikein erosimmekaan?" Ikävä kyllä ketään ei voi muuttaa, joten usein nämä epämieluisat elementit toistuvat suhteessa uudestaan. > Jaa hiukan pätkii välillä vai!? Tuntuu että mulla on varmaan ollut joku pahemmankin luokan dementia tai helvetin aivovamma joissain elämäni kohdissa. Ihan varmasti on.

Weheartit.com

Dear 3 am.

Nih.

Parvekejumalat (2010)

Taas pukkaa kirjavinkkelivonkkelia!

Bongasin sattumalta tuollaisen lukupäiväkirjan ja inspiroiduin. Kuuttaren Lukupäiväkirja antoikin tämän kirjoista avautumisen idean. Olen sellainen överilukija. En usein lue mitään pitkiin aikoihin, sitten syystä tai toisesta tartun johonkin teokseen, ja tästä seuraa parin, kolmen viikon lukuputki, jolloin nukun 2-4h yössä ja luen jotain vajaat 10 kirjaa. Vedän siis homman överiksi, kun kerran aloitan.

Anja Snellman - Parvekejumalat (2010)

Upea teos! Kirjan sisäkannessa teosta kuvataan seuraavanlaisesti: "Parvekejumalat on länsimaisesta elämänmenosta haaveilevan somalitytön ja islamista turvaa ja kadonneita arvoja etsivän suomalaisnaisen tarina, joka viettelee, ravistelee ja satuttaa."

Vähän hienoa! Kirjasta on Youtubessa esittelyvideo! En tiennytkään että tämmöisiäkin tehdään.

Jälleen kerran pieni sisäinen yhteiskuntatietelijä on sitä mieltä, että tämäkin teos pitäisi olla pakollinen kaikille yhteiskuntatieteitä ja sosiaalialaa opiskeleville. Kirjassa on kuvattu hienosti ja välillä karmivasti se, millaista voi olla joutua itselleen täysin vieraiden arvojen keskelle. Kirjan toiseen päähenkilöön samaistuminen kävi helposti, ja teos avasi silmiä. Tämä voisi olla hyvä aloituspakkaus kaikille maahanmuuttotyöhön haluaville! Ei mikään kovin onnellinen teos, mutta sellainen elämän makuinen.

Oujee, kannattaa.

Maanantaikappaleet.

Koska nyt on maanantai, ja maanantainahan tunnetusti kaikki hommat ja jutut menee ihan tosi putkeen, niin tuli mieleeni niin kutsutut "maanantaikappaleet". Siis maanantaimieskappaleet.


"Maanantaikappale: Viallinen tai heikkolaatuinen tuote. Sanotaan, että maanantai on perinteinen krapulapäivä, jolloin tuotannosta tulee tavallisesti enemmän sutta." Näin sanoo meille Urbaani Sanakirja.


Noin 98,9% miehistä on muuten saletisti saaneet alkunsa maanantaina. Eihän ne muuten voisi olla tollasia.


Huopatossu Mononen (Kuka?) on tehnyt biisinkin aiheesta. Maanantaikappale on kyllä nimensä mukaisesti todellakin yhden sortin maanantaikappale.

Helmi.fi on listannut miesten viisi törkeintä tapaa. 

Nämä ovat:

1. Katala Facebook-käyttäytyminen, esim. lirkkuttelu Fb:ssä

2. Päälle puhuminen

3. Nimimuistin pätkiminen

4. Kaverien tyttöystävien / ihastusten iskeminen

5. Ivalliset kommentit

 

 ...

Hei haloo.

Mun mielestäni TOP 5 kuuluisi näyttää enemmänkin tältä:

- Puhelinnumeron ruinaaminen, kun ei edes ole aikomustakaan soittaa about ikinä.

- Puhelinnumeron pihtaaminen, kun on 10 minuuttia aikasemmin avauduttu siitä, miten halutaan ehdottomasti tavata uudestaan koska nainen on niin uskomattoman ihana ja näin.

- Ollaan niin kuin ei oltaiskaan, otetaan ilo irti, pyydetään muijaa pyytämään itseään fb-kaveriksi, halutaan ehdottomasti vaihtaa numeroita, ja kaikki tämä sitä varten, että nainen voi fb-kaveruuden synnyttyä lukea miehen seinältä tämän olevan parisuhteessa.

- Muijien julkinen pokaaminen ja jopa heidän koteihinsa raahautuminen aivan avoimesti, vaikka puolet julkisen paikan läsnäolijoista on tuttuja tai puolituttuja, ja kotona on vähintään avovaimo, ellei lapsikin.

- Perus- tai nippelitietojen valehteleminen huvin vuoksi. "Mää asun siis niinku Kuopiossa, oon niinku siel töis sellases firmas kato..." "Ai, ihme kyllä että puhut tän mestan murretta ja tiedän että opiskelet täällä." Turha edes yrittää muuten. Tai no, ei se turhaa ole ollut. Mutta turha luulla että meitä kovin kauaa voi kusettaa.

En tiedä mihin järjestykseen näitä pistäisi, olkoot siis kaikki vaikka tasapuolisesti numero 1:siä.

... Uskomattomia kusipäitä tullut muuten vastaan lähiaikoina. <3

Koko artikkeli

Pahoista pojista.

Luin tossa lehdestä jutun näistä suomalaisista tavallisista naisista, jotka ovat ryhtyneet kirjekavereiksi amerikkalaisille vangeille ja rakastuneet. Jutun kyljessä on toinen aiheeseen liittyvä teksti: Miksi naiset rakastuvat renttuihin?

Jutussa psykiatrisen vankilan erikoislääkäri kertoo, että vankia lähestyvä nainen voi olla esimerkiksi niin heikossa tilanteessa, että haluaa liittoutua ison pahan miehen kanssa. Naisia voi myös kiehtoa itse pahuus, tai sitten nainen unelmoi, että voisi kesyttää rikollismiehestä uskollisen kumppanin itselleen.

Niin.. Mikä niissä pahoissa pojissa oikein viehättää?

Johtuuko tämä ilmiö ihan puhtaasti biologisista tekijöistä, eli siitä, että naisella on luonnostaan oltava jokin suojelu- ja pelastusvaisto, jotta hommat täällä maan päällä toimivat? Vai kulttuuriperinnöllisestä seikasta, eli siitä että naiset on kautta aikain kasvatettu pelastajien ja kaikkea sietävien vaimojen rooleihin? Onko tässä kaikessa edes kyse toisen ihmisen pelastamisesta? Vai esimerkiksi enemmänkin itsetuhoisesta käytöksestä, itsensä asettamisesta riskivyöhykkeelle? Siitä, että naista, joka on kokenut kovia arvostetaan enemmän yhteiskunnassamme? Voihan tässä olla kyseessä ihan puhdas sattumakin. Ainakin teoriassa. Tai laskuopillinen tosiasia, jonka mukaan renttuja miehiä vaan on niin paljon enemmän kuin tuhmia tyttöjä. (Mistä se taas kertoo..?) Tai kenties näiden kaikkien yhdistelmästä?

Vai onko liikkeellä väärä tietoa? Voiko olla, että miehet rakastuvat yhtälailla renttuihin naisiin, mutta asiasta ei vaan tehdä yhtä suurta numeroa? Miksei tehdä?

Hmm...

Olen itse juuri sellainen nainen, joka väittää ympärilleen, ettei voi sietää lainrikkojia ja huonosti käyttäytyviä miehiä, mutta huonosti käyttäytyvän lainrikkojan astellessa eteen on aivan myyty.

Enkä käsitä, miksi.

Ystäväni sanoo asian johtuvan siitä, että minulla on pikkusisaruksia ja olen sen myötä kasvanut äidilliseksi hahmoksi, jonka elämäntehtävä on pelastaa muun muassa kaikki. En kuitenkaan ainakaan myönnä sääliväni näitä renttumiehiä ja ajattelevani, että pelastan heidät rikolliselta tai muuten vain holtittomalta elämältä. Ehkä minua kiehtoo enemmän itse pahuus. Ehkä tämä johtuu siitä, että sen tyyppinen pahuus, jota tässä nyt tarkoitetaan, on niin kaukana minusta ja minun arvoistani. Huomaan kyllä, että minua kiinnostaa, miksi juuri jokin ihminen toimii tietyllä tavalla, mikä on ajanut hänet rikollisiin puuhiin. Yllätän itseni päättelemässä, että tuolta ihmiseltä puuttuu nainen, johon hän voisi rakastua tulisesta ja näin ollen lopettaa epäilyttävät touhunsa. Onpas alitajuntani naiivi, hyi.

Voiko muuten edes sanoa, että jokin olisi ajanut esimerkiksi rikollisen johonkin tilanteeseen? Onko rikollinen tai muulla tavalla renttumainen elämäntapa vähemmän oikeanlainen kuin minun tapani elää? Kuka määrittelee, mikä on oikea tapa elää? Lainsäädäntö ja viranomaiset ovat tietenkin yhden sortin vastaus, mutta lainsäädännönkin on säätänyt loppuviimein saman arvoinen ihminen kuin hän, joka lakipykäliä rikkoo. Kinkkisiä juttuja muuten, kun oikein rupeaa pienessä päässään pohtimaan.

Ja hei, viimeinen kysymys vielä! Mikä tekee miehestä pahan pojan? Rikolliset teot, huono käytös vai kenties renttumainen elämäntapa ja epäsiisti asunto? Mitä muuten on renttumainen elämäntapa?

Kuva 1

Kuva 2

Kuva 3

Kuva 4

Olotiloja...

Saa muuten suhteellisen mielenkiintoisen fiiliksen aikaiseksi, kun yhdistää krapulan ja tilanteen, jossa pään sisällä on kiistatta enemmän räkää kuin aivomassaa. 

En valitettavasti voi suositella kokeilemaan.

Mielenkiintoinen viikonloppu takana. Perjantaina vietimme aikaa sinkkuystäväni kanssa muutaman nuoren miehen seurassa, jotka osoittautuivatkin aika paviaaneiksi. Yksi heistä oli siis tämä tämän postauksen varattu mies, jonka totesinkin edellisessä postauksessa ihan idiootiksi. Lähdimme siis pojille kuskeiksi, mutta ilta venyi, kun emme päässeet heistä kirveelläkään eroon. Takapenkin kansan humalatason noustessa tuli esille mitä mielenkiintoisimpia tarinoita ja juttuja, joiden perusteella epäilyksemme saivat vahvistusta: Ei toivoakaan.

Lauantaina olikin siis luvassa ystäväni synttärit. Virallinen osuus sujui kivasti, iltaosuus vähän vähemmän kivasti, kun nuorisoa ei ihan hevillä jätettykään dokaamaan keskenään. Ei siitä sen enempää. Tarjolla oli muuten kaikkea todella herkullista, kuten sitruunajuustokakkua, mudecakea, kinkkupiirakkaa ja päärynäpiirasta, grau!

Kuitenkin pääsimme lopulta pieneen karaokebaariin, jossa menin laulaa lurauttamaan pari biisiä. Joo, ei näin. En yleensä raiskaa kenenkään lauluja, mutta tässä pikkukylän pikkumestassa on jotain, mikä saa minut tekemään niin. Ulvoin muistaakseni Stellan Aamun kuiskauksen ja Tehosekoittimen Hetken tie on kevyen. Jälkimmäisen kohdalla ääni rupesi pettämään siihen malliin että ihmettelin, miten kukaan selvisi siitä hengissä.

Jatkoimme yökerhoon. Ihmisiä ei ollut paljoakaan liikkeellä, mutta kyllä siellä ilmeisesti hauskaa oli. Miestouhuista ei ollut toivoakaan, onneksi mättöpizza lämitti mieltä aamun pikkutunneilla. Sekin kuitenkin toi hiukan lämpöasteita elämään, että kaupunkimme yöelämän ehdottomasti kuumin (kuulemma objektiivinen mielipide.. Ei edes ole, sanon minä.) järkkäri oli vapaalla, ja tuli omatoimisesti vaihtamaan pari sanaa ja kliseisen iskurepliikin kanssani!!? Oli muuten viittä vaille, etteivät jalat pettäneet alta ja taju mennyt! Hot. Hot. Hot. Eihän siitä minun tuurillani mitään sen erikoisempaa seurannut, mutta tapahtuneesta riittää ihan varmasti ihasteltavaa ainakin kuukaudeksi eteenpäin. 

Huh huh.

Kuva 1

Kuva 2

Sinkkunaisen pohdintoja.

Kaikenmaailman muiden kaiffareiden lomassa olen tapaillut erästä nuorta miestä. Juttu oli koominen, sillä olemme teinivuosinani osuneet samoihin bileisiin ja tehneet tuttavuutta. Homma jäi silloin siihen erinäisistä syistä. Nyt olin kuitenkin joitakin viikonloppuja sitten hunningolla kaukana kotoa ja siellä törmäsinkin kyseiseen herraan. Olemme toki aiemminkin törmäilleet naurettavan kokoisen kotikaupunkimme naurettavan kokoisessa yöelämässä, mutta aina kuitanneet tapaamiset lyhyellä tervehdyksellä ja humalaisella mukaseksikkäällä hymyllä.

Törmääminen kaukana kotoa oli sitten olevinaan jotenkin niin hauska juttu, että homma lähti aivan uuteen nousuun.

Mies on oikein mukava ja hyvää seuraa. Herramies tavallaan, ei negatiivisia pelimiehen elkeitä havaittavissa. Työpaikka on, katto pään päällä, sosiaalinen elämä näyttää rullaavan, perhesuhteet kunnossa. Autokin löytyy.

Mutta.

Pienessä kaupungissa kaikki tietää kaikista kaiken, ja niin ollen minäkin hänestä. Miehen menneisyys ei monelta osin ole kovin imarteleva. Löytyy jos jonkinlaista sekoilua ja törttöilyä, ja lähimmistä ystävistä sen sortin apinoita että oksat pois. Käsitykseni mukaan nykyään pahimmat mokailut on jätetty taakse, mutta kyllä välillä kukkahattuneitiä suututtaa, kun kuuntelee miesporukan vitsailuja viikonlopun känniajeluista.

Taas on pohdinnan paikka.

Mietin, että entä ellei mies olekkaan jättänyt pahimpia laittomuuksia taakseen? Jos minua taas vaan kustaan silmään ja lujaa? En itse ole laittomuuksien ihminen, minulla on vahva halu tehdä oikein, voiko tämmöinen törttöileminen siis olla tekijä, joka erottaa kahta ihmistä liikaa? En tarkoita, että rupeaisin itsekin tekemään automurtoja, jos hengailisin ihmisen kanssa, joka niitä tekisi, mutta voisinko kuitenkaan ottaa sellaista ihmistä tosissani?

Sille linjalle en lähde, ettäkö toivoisin voivani saada hänet kunnollistumaan ja lopettamaan idioottimaisuutensa. Kokeiltu on aiemmin, ei toimi.

Taas mietin, pitäisikö tällekin ukkelille vaan antaa kenkää ja etsiä jälleen uusi deitti tilalle? Olisiko seuraava kuitenkaan parempi? Tai sitä seuraava? Jokaisella on paheensa ja huonot tapansa, mutta mitkä niistä olen valmis hyväksymään?

Jälleen käy pohdinta kuumana. Tätä tämä sinkkuilu sitten on.

Ps. Mr Varatun päätin pistää hyllylle, oli ihan mulkero koko äijä muutenkin.

Kuva 1

Kuva 2

Party!

Kipeämmäksi tässä vaan tullaan, ei tää nyt taida tällä menolla parantua lainkaan!

Senkin kunniaksi, ettei kurkustani lähde pihaustakaan ääntä, vaikka kuinka yrittäisin, lähden tänään juhlistamaan parhaan ystäväni synttäreitä. Ensin olisi tiedossa virallisempi osuus hänen sukulaistensa keskellä, sitten girl's night out! Saa nähdä mitä tästä vielä tuleekaan.

Kuva

Tänään saatamme kuulla esimerkiksi Pinkin So Whatin, Lady Gagan Alejandron, Chisun Tien, Nylon Beatin Viimeisen tai Maija Vilkkumaan Ingalsin Lauran. Let's Partyy!

Lohtu.

Voihan kiiruuksien päivä. Tästä se alkaa.


Tänään siis luvassa viikon verran ohjelmaa sullottu 24 tuntiin.

Upea biisi muuten:

Tuure Kilpekäinen ja Kaihon Karavaani - Lohtu
 

"Jos lohtusi on Jouluenkeleitä

kesäkuuksi jäänyt ikkunaan

Maton alla mustia perkeleitä

jotka ovat käyneet nukkumaan

Jos se on pysäkillä pakkassäässä

humalaisen pojan suudelma

Jos lohtusi on yhden sentin päässä

hiljaa huohottava kuolema

Niin sinä olet minun

Sinä olet minun

Ole sinä minun

Lohtuni."

Derivoisiksä mun käyrääni?

Kello on muuten 01:36.

Mitä tähän aikaan voisi muka muuta tehdä kuin bloggailla? Heh.

Tänään oli kaupungissa vipinää. Abeille oli Potkiaisensa, ja korkeakoulu-opiskelijoilla Ystävänpäiväbileensä. Kävin itsekin tossa hiukan juhlistamassa Ystävänpäivää koulukavereiden kanssa. Vuoden parhaaksi iskulauseisiksi kruunattiin muuten "Derivoisiksä mun käyrääni" ja "Mul on uus sänky. On muuten aika levee." Valitettavasti (?) multa ei löydy käyrää, eikä uutta sänkyä (varsinkaan leveetä!). Voisi sitä kuitenkin pistää viikonloppuna kokeiluun kisassa esille nousseen ikivihreän "Sun vaatteet näyttäis aika hyvältä mun makuuhuoneeni lattialla!" Hahah.

Hmm, voi viikonloppu! Tulisipa jo. Vaikkei näissä välipäivissäkään mitään vikaa ole. Huomenna ohjelmassa olisi mm. Penkkariajeluiden seuraamista (ja itsensä vanhaksi tuntemista), kandiseminaaria ja sitsaamista! Nam.

Viikonlopusta kuitenkin sen verran, että minulla ja sinkkuystävälläni on viikonloppuisin tapana maistella usein ja paljon erilaisia keitoksia. Koska emme tietenkään läheskään yhtä usein muista, mitä olemme koheltaneet edellisenä iltana, olemme ottaneet käyttöömme "Bileet - Kootut selitykset. Kaikki mitä aina olet halunnut elämäsi juhlista muistaa" - kirjan. 

Tuota "kaikki mitä aina olet halunnut elämäsi juhlista muistaa" - lausetta ja sen paikkansapitävyyttä olemme kyllä joutuneet useaan otteeseen pohtimaan todenteolla.

Kirja on siis ystävänikirjan tyyppinen. Bileistä kirjataan mm. aihe, paikka, aika, vieraat, menu, juomat ja ohjelma, mutta myös esim. aiheet, joista keskusteltiin, esille tulleet elämää suuremmat kysymykset, "hauskanpidon yllättävät ilmentymät" ja illan musiikkitarjonta. Seuraavana päivänä saa vielä pohtia juhlien hävikkiä, seuraavan päivän olotilaa sekä kuuluisia koottuja selityksiä. Lisäksi suoritetaan bilebingo (Vieraat saapuivat paikalle on +1p, juomat loppuivat kesken on -1p ja näin edelleen) sekä liitetään todistusaineistoa (yökerhojen pääsyliput ja grillin kuitit suosittuja). Ellei tämä kaikki vielä riitä, tilaa on jätetty luovuudellekin.

Kirja on käytössämme lähes joka viikonloppu, ja sunnuntaina saamme aina kunnon räkätykset aikaiseksi edellisiltojen älynväläyksistä. Sekä kaikkien edellisten viikonloppujen neroleimauksista, kirjahan pitää tietenkin joka kerta lukea alusta alkaen uudestaan.

Jaaha. Ei tämä tilanne nyt näytä paranevan bloggaamalla jonninjoutavista asioista. On tartuttava muiden kandiseminaarilaisten töihin ja ruvettava pohtimaan jotain toodella syvällistä analyysiä niiden pohjalta. Miksei vaan voi talssia paikalle sanomaan, että joo toi sun aihe on mun mielestäni tosi kiva?

Kuva on muuten pöllitty täältä.

Salarakkaudesta.

Salarakas. Toisin sanoen henkilö, joka tapailee, deittailee tai jopa seurustelee enemmän tai vähemmän salaa ihmisen kanssa, jolla on toisaalla virallinen suhde. Ja on siis tietoinen tilanteesta. Olen aiemmin voimakkaasti tuominnut salarakkauden ja ihmiset, jotka sortuvat varattuihin miehiin tai naisiin ja ehdoin tahdoin rikkovat näiden ihmisten suhteet ja perheet sekä aiheuttavat suunnatonta surua ja tuskaa. Itsekkäitä, kylmiä ihmisiä. 

Miten on mahdollista, että löydän itseni ajautumassa tähän jamaan?

Niin. Sitä mietin nyt, kun on sen pohdinnan aika, haluanko saavuttaa salarakkaan statuksen. En ole haluamalla halunnut tätä. Metsästykseni kohdistuu kyllä vapaisiin miehiin. Kuten tälläkin kertaa. Sattumalta kuitenkin sain muutaman mutkan kautta vihiä, ettei tässä hommassa ole kaikki kohdillaan. Nyt ei ole puhtaat jauhot pussissa. Kysyttyäni asiaa suoraan sain varmistuksen huhujen paikkansapitävyydestä. Jep, avoliitossa asuva perheenisä.

En tiedä, miten hän teki sen. En osannut epäilläkkään mitään tällaista. Hänen avovaimonsa kuulemma sillon tällöin epäilee jotain, muttei mies pelkää kärähtämistä. 

Monet epäilee, harvat tietää ja lopuille ei kerrota.

Minun asiakseni jäi tässä tilanteessa pohtia, mitä seuraavaksi. Mies olisi kyllä halukas tapailemaan minua. Mutta olenko minä? Minulla on tämän ihmisen seurassa oikeasti hauskaa. Hän on ulkoisesti kaikkea, mikä miehessä minua miellyttää. On kuitenkin nyt päivän selvää, etten koskaan saa häntä itselleni. Enkä ehkä haluaisikaan. Hän kuuluu ja tulee kuulumaan toiselle naiselle, hän olisi minulla vain hetken lainassa. Haluanko ottaa riskin ja ihastua ehkä todenteolla? 

Lähteä leikkiin jossa en voi voittaa?

Itse en ole pettäjätyyppiä. Parisuhteesta on kertynyt kokemusta, sekä siitä, kun suhteessa menee todella huonosti. En kaikesta huolimatta ole koskaan pettänyt kumppaniani, enkä voisi kuvitella niin tekeväni tulevaisuudessakaan. Minua mietityttää, millainen ihminen pettäjä on. Tekeekö pettäminen ja salaisen rinnakkaissuhteen ylläpitäminen ihmisestä läpensä pahan? Millainen ihminen pystyy ajamaan töistä salarakkaansa luokse ja jatkamaan sieltä kotiin puolisonsa luokse olematta asiasta moksiskaan? Mikä ajaa ihmisen toimimaan niin? Näihin kysymyksiin ei osannut herra itsekkään vastata.

Mikä taas saa minut suostumaan edes miettimään tämän ihmisen tapaamista uudelleen? Sen kun tietäisin. Sairaalloinen itsekkyys, jännitys, kielletyn hedelmän houkutus vai lapsellinen uhma? Minua ei ole petetty, mutta kylläkin jätetty toisen naisen vuoksi. En tiedä miltä petetyksi tuleminen tuntuu, mutta voisin kuvitella sen tuntuvan vielä sata kertaa pahemmalta kuin sen, että sanotaan suoraan että kyllä mä susta tykkään, mutta olen ihastunut toiseen. Mietin paljon deittini avovaimon ja lapsen tunteita ja sitä, mitä tapahtuu jos tämä kaikki selviää heille? Olenko minäkin silloin vastuussa heidän surustaan? Toisaalta mielessäni on ajatus, jonka mukaan en todellakaan ole vastuussa miehen valinnoista. Hän on päättänyt pettää, en minä. On houkutteleva ajatus ottaa miehestä irti se, mikä on saatavilla, ja jättää loput hänen murehdittavakseen.

Tässä asiassa ei tarvitsee kauaa miettiä, mikä olisi oikein ja mikä väärin. Tekisikö oman etuni ja haluni mukaisesti toimiminen minusta läpensä pahan?  

Salarakkaan raskas taakka – voiko niin edes sanoa?

Kirjavinkki: Hyvä Sängyssä

Kirjavinkki!

Jennifer Weinerin Hyvä Sängyssä.. Kyllä!

Kirjamakuni on enemmän pohdiskelevien tai jopa filosofisten teosten (esim. Coelhot ovat ehdottomia suosikkejani) suuntainen, mutta tähän kirjaan tartuin sillä a) tarttumalla siihen sain sen pelastettua kirpparille joutumiselta b) sillä on aika huomiota herättävä nimi (varsinkin kun kirjan bongaa äitinsä kirjastosta, ja korvia kerkesi hetkellisesti jo punottamaan) ja c) takakannen selostus oli vähintäänkin kiinnostava:

"Elämää XL-kokoisen naisen kanssa" oli jutun otsikko, ja sen alapuolella luki kirjoittajan nimi: "Bruce Guberman". Bruce Guberman oli ollut poikaystäväni hieman yli kolme vuotta siihen asti, kun olimme kolme kuukautta siiten päättäneet pitää taukoa. Näin ollen saatoin vain olettaa, että "XL-kokoinen nainen" olin minä." Kun naistenlehti julistaa Cannien olevan lihava, hänen maailmansa kääntyy nurinniskoin. Alkaa todellinen rumba, jossa rempseä huumori, taistelutahto ja kova itseluottamus ovat tarpeen.

Nam.

Tämä kirja kuuluu kirjoihin, joiden ei soisi koskaan loppuvan. Teoksen päähenkilölle sattuu ja tapahtuu asioita, joita ei tosielämässä ehkä ihan tapahtuisi, mutta myös paljon sellaista, joka voisi osua kenen tahansa Tiina Tavallisen kohdalle. Ehdin lukukokemukseni aikana tykästymään niin paljon päähenkilö-Cannieen, että viimeisen sivun luettua tuntui, kuin olisi juuri menettänyt paremmankin luokan ystävän. Pimeetä, tiedän. Joidenkin kirjojen kanssa vaan käy niin!

Kirja oli kaikessa hömppäisyydessään yllättävän pohdiskeleva. Tai ainakin ajatuksia herättävä. Suosittelen kaikille, mutta ennen kaikkea niille, joiden olisi aika pysähtyä hetkeksi miettimään, onko niillä hemmetin jenkkakahvoilla (joita ei ihme kyllä näy missään) niin merkitystä. Mars mars kirjastoon! 


Minä kelju ihminen häpeilemättömästi pöllein kuvan täältä. Hyvä kirjablogi muuten, kurkatkaa.

Garnierin B.B. Cream.

Kovin monelta ei ole voinut mennä ohi tämä Garnierin uusin tulokas:

Garnierin Miracle Skin Perfector 

B.B. Cream

Olen mainoksen uhri, myönnän kaiken. Ostin siis kyseisenlaisen putelin Light-sävyisenä Sokokselta (13,50e), enkä yhtään kadu ostostani! Ensin ajatus lähti Karkkipäivän blogikirjoituksesta, sitten tuli näyte Me Naisten välissä, eikä kauaa mennyt kun olinkin ostoksilla.

En ole koskaan kokeillut sävyttävää päivävoidetta, joten en osaa sellaiseen verrata. Mömmö on kuitenkin kivempaa levittää kuin perusmeikkivoide, sillä tämä ei ole niin paksua eikä peittävää, joten ei ole kauheasti väliä, miten päin sitä naamarinsa hieroo. Jotenkin tuotetta tulee helpommin laitettua, kun sitä voi vain ohimennen vetäistä kuin mitäkin perusrasvaa. Tuote tekee ehdottomasti terveemmän ja eloisamman näköiseksi! Ilman mitään mömmöjä olen sellainen ihana zombie.

Olen kokenut tuotteen arkikäytössä tarpeeksi peittäväksi jopa tälle takamurrosikäiselle finninassulleni. Jos olen menossa oikeasti johonkin oikeiden ihmisten ilmoille, pistän kaksi kerrosta. Ja kun lähden radalle niin vedän ensin BB:tä kerroksen tai kaksi, ja sitten todella ohuen kerroksen meikkivoidetta päälle.

Jos on vailla jotain, mikä tekisi nopeasti (elävän) ihmisen näköiseksi, mutta meikkivoiteen kanssa pelaaminen tuntuu tukkivan ihohuokoset tai muuten vaan tosi raskaalta, tässä voi olla vastaus.

Sinkun Ystävänpäiväopas.

Mä rakastan mtv3.fi/helmi-sivustoa! Sieltä bongailee aina mielenkiintoisia & viihdyttäviä artikkeleita, ja uusia tulee taukoamatta! No, lähes taukoamatta. Sivuston esittelemät "tutkimukset" ovat vähän sitä sun tätä, mutta tutkimuksen kohteetkin taitavat olla sitä sorttia, että ihan sama.

Tänään bongasin sivustolta Sinkun Ystävänpäiväoppaan! Jee, loistavaa! Tämähän on todellinen "Kuinka selvitä Valentine's Daysta hyppäämättä kaivoon" - opas, jei!

Täältä pesee:

Muistatko Sinkkuelämää-Samanthan, joka vauvajuhlissa käytyään päätti järjestää "minulla ei onneksi ole vauvaa" -kutsut? Vielä ehdit kerätä sinkkuystäväsi kasaan ja pitää "suhteettoman onnellinen" -bileet! (En muista. Onneksi pidän enivei joka viikonloppu sinkkunaisten apinakännipartyt sinkkuystäväni kanssa, hahah!)

Romanttinen ilta itsesi kanssa. Koska sinä olet itsesi paras ystävä ja elinkumppani, vie itsesi syömään, vaahtokylpyyn tai elokuviin. Tarjoudu maksamaan itsesi puolesta, ja osta itsellesi lahja. (Ihanaa! Kunpa en olisi kipeä! Taidankin mennä piiitkään kuuumaan suihkuun, pumpuloida itseäni kaikilla ihme tököteillä ja puhtaalla yöpuvulla. Voisi hakea Siwasta jäätelöä.)

Katso pelkkiä action-elokuvia tai tuijota Legolasta Taru sormusten Herrasta -trilogiassa. Älä uhraa ajatustakaan romanttisille komedioille tai muulle hömpälle. (Poliisit tänään Ruutu.fi:stä <3 Ne Poliisit on muuten niin kuumia! Hothothot. Harmi että katsoin eilen Californicationin, sekin olisi sopinut tähän päivään, David on ehkä maailman ihanin mies. Siis kuumin mies maan päällä, toisin sanoen.)

Kirjoita kirje itsellesi vuoden päähän. Kerro, mitä tunnet tänä ystävänpäivänä: kaipaatko suhdetta, oletko onnellinen, mitä haluaisit saavuttaa, ärsyttääkö ystävänpäivä? Sinetöi kirje. Avaa se ensi vuoden ystävänpäivänä ja katso, ovatko fiiliksesi muuttuneet. (No.)

Osta suklaata. Syö kaikki itse. (Niin.. Jäätelöä vai suklaata?)

Koska muut käyttävät kamalasti rahaa lahjoihin ja treffeihin, tuhlaa sinä itseesi. Käy jossakin ihanassa hoidossa tai kokeile uudenlaista liikuntatuntia. Varaa aikaa vain sinulle, tai ota ystäväsi mukaan! (Kunpa en olisi kurkkukeuhkokuolemantaudin kourissa...)

Anna aikaa heille, joilla ei ole ketään. Vieraile pitkästä aikaa mummolassa tai sukulaisissa. Käy paikallisessa soppakeittiössä tai eläinsuojassa kysymässä, voisitko tehdä jotakin auttaaksesi heitä. Jos sinulle tarjotaan siivousvuoroa, tartu siihen. (Kiva ajatus! Mummolaa ei kylläkään enää ole. Äiteen tykönä olisi toki voinut piipahtaa, ellei olisi ihan näin huonossa jamassa.)

Jos et todellakaan kaipaa juhlintaa, käytä aikasi hyödyksi: järjestä kirjahylly, kuuraa lattiat, vaihda huonekalujen paikkaa. Ah, ihana koti! (Joo tervetuloa sydänlihastulehdus vaan. Ensi viikolla sitten!)

Elä niin kuin normaalistikin: unohda koko turha ystävänpäivä! (Eieieheei! Tollai ny voi tehdä.)

Ilahduta toista ystävänpäivää yksin viettävää ystävääsi – lähetä hänelle työpäivän piristeeksi kukkia! (Kukat on kalliita. Kortteja piti lähettää, mutta ne on edelleen postittamatta! Oon niin saamaton välillä, että hävettää. Ehkä mä saan ne ensi viikolla postiin. Faktahan siis on, että postitan noi, vaikka tekisin sen Juhannuksena, niin mä pirulauta teen sen.)

Kyllähän näiden avulla selviää! Nyt koira ulos & ehkä vähän Siwailemaan, heh...