Kaikenmaailman muiden kaiffareiden lomassa olen tapaillut erästä nuorta miestä. Juttu oli koominen, sillä olemme teinivuosinani osuneet samoihin bileisiin ja tehneet tuttavuutta. Homma jäi silloin siihen erinäisistä syistä. Nyt olin kuitenkin joitakin viikonloppuja sitten hunningolla kaukana kotoa ja siellä törmäsinkin kyseiseen herraan. Olemme toki aiemminkin törmäilleet naurettavan kokoisen kotikaupunkimme naurettavan kokoisessa yöelämässä, mutta aina kuitanneet tapaamiset lyhyellä tervehdyksellä ja humalaisella mukaseksikkäällä hymyllä.
Törmääminen kaukana kotoa oli sitten olevinaan jotenkin niin hauska juttu, että homma lähti aivan uuteen nousuun.
Mies on oikein mukava ja hyvää seuraa. Herramies tavallaan, ei negatiivisia pelimiehen elkeitä havaittavissa. Työpaikka on, katto pään päällä, sosiaalinen elämä näyttää rullaavan, perhesuhteet kunnossa. Autokin löytyy.
Mutta.
Pienessä kaupungissa kaikki tietää kaikista kaiken, ja niin ollen minäkin hänestä. Miehen menneisyys ei monelta osin ole kovin imarteleva. Löytyy jos jonkinlaista sekoilua ja törttöilyä, ja lähimmistä ystävistä sen sortin apinoita että oksat pois. Käsitykseni mukaan nykyään pahimmat mokailut on jätetty taakse, mutta kyllä välillä kukkahattuneitiä suututtaa, kun kuuntelee miesporukan vitsailuja viikonlopun känniajeluista.
Taas on pohdinnan paikka.
Mietin, että entä ellei mies olekkaan jättänyt pahimpia laittomuuksia taakseen? Jos minua taas vaan kustaan silmään ja lujaa? En itse ole laittomuuksien ihminen, minulla on vahva halu tehdä oikein, voiko tämmöinen törttöileminen siis olla tekijä, joka erottaa kahta ihmistä liikaa? En tarkoita, että rupeaisin itsekin tekemään automurtoja, jos hengailisin ihmisen kanssa, joka niitä tekisi, mutta voisinko kuitenkaan ottaa sellaista ihmistä tosissani?
Sille linjalle en lähde, ettäkö toivoisin voivani saada hänet kunnollistumaan ja lopettamaan idioottimaisuutensa. Kokeiltu on aiemmin, ei toimi.
Taas mietin, pitäisikö tällekin ukkelille vaan antaa kenkää ja etsiä jälleen uusi deitti tilalle? Olisiko seuraava kuitenkaan parempi? Tai sitä seuraava? Jokaisella on paheensa ja huonot tapansa, mutta mitkä niistä olen valmis hyväksymään?
Jälleen käy pohdinta kuumana. Tätä tämä sinkkuilu sitten on.
Ps. Mr Varatun päätin pistää hyllylle, oli ihan mulkero koko äijä muutenkin.
Sitä täytyy varmaan miettiä, mitä haluaa parisuhteelta/ihmisestä itsestään, mitä virheitä sietää ja mitä ei.
VastaaPoistaJos nuo jutut ovat ihan oikeasti jo menneisyyttä, niin itse ehkä voisin katsoa tilannetta pidemmälle, mutta kuulosti tuo juttu kuitenkin niin epäilyttävälle, että itse ainakin jättäisin jutun kaveruuden tasolle kuitenkin.
Muutenkin olen joskus miettinyt, että jos vielä päädyn elämäni aikana sinkuksi, niin tiedän tasan tarkkaan mitä siedän ja mitä en ja jos ei niillä kriteereillä löydy ihmistä, niin sitten olen ennemmin yksin.
Niin paljon p*skaa on tullut elämäni aikana nähtyä/koettua, että varta vasten en ala verta kaivamaan nenästäni, siihen en aio elämääni enää tuhlata.
Tsemppiä jälleen pohdintoihin :).
Ja kiitos jälleen pohdinnoille vauhtia antaneesta kommentista! (;
VastaaPoistaOon kanssa joutunut tosi paljon miettimään tässä viime vuosina, että olenko mielummin yksin vai huonossa parisuhteessa. Ja että mitä on valmis sietämään. Oon ollut vähän liiankin joustava tähän mennessä, ja näköjään sama meininki jatkuu vaan. :D Voisihan sitä taas mennä hiukan itteensä ja miettiä, miksi on aina valmis joustamaan kaikesta saadakseen jotain, mikä ei todennäköisesti edes ole joustamisen arvoista.
Asioiden kirkastumista odotellessa... :)