Haluan.

Harrastan sinkkuja ja hyvännäköisiä nuoria tai nuorehkoja miehiä. 

En aktiivisesti hae suhdetta, mutta pieni deittailu ei ole pahaksi. En minä mikään sitoutumiskammoinenkaan ole, jos suhde olisi tullakseen, sekin saisi toki tulla.. Ehkä.

Haluan elämääni uusia tuttavuuksia, hauskoja ja komeita miehiä. Haluan, että jos minut yllättää takaapäin hiipivä läheisyydenkaipuu, minulla on aina numero, johon soittaa. Tai siis mieluiten numeroita, joiden väliltä valita, mihin soittaa.

Haluan kuitenkin myös pitää etäisyyden, en halua kertoa itsestäni tai menneestäni vaivaannuttavia asioita. En halua viedä ketään näytille vanhemmilleni. En haaveile avoliitosta, häistä tai lapsista.

En ole ujosteleva tai helposti sanattomaksi menevä nainen. Kuulun näihin nykypäivän moderneihin naisiin, useimmiten vahvasti omilla jaloillaan seisoviin, omassa elämässään menestyviin sekä joissakin piireissä jopa arvostusta saavuttaneisiin nuoriin aikuisiin. Minulla on haaveita ja unelmia, mutten puhu kuin lyhyen aikavälin haaveistani. Näitä ovat ainakin unelmakesätyö sekä etelänmatka. Tiedän arvoni (arvokas, todella arvokas), ja olen yllättävän sujut itseni kanssa. Myös jenkkakahvojeni ja takkutukkani kanssa... Ainakin suurimman osan ajasta.

Olen ystävieni kanssa jotenkin stereotyyppisesti ajatellut, että juuri tämänkaltainen nainen vetoaa nuorehkoihin, vielä kenties sitoutumishaluttomiin uroksiin.

Ja paskat.

Olen suoralla tyylilläni enemmän hämmentänyt kuin innostanut miehiä. En turhaan mielistele tuntemattomia ihmisiä, varsinkaan miehiä. Jos en miellytä sellaisena, kuin olen, ulko-ovi on tuossa nurkan takana vasemmalla. En tarkoita, ettenkö olisi huolliteltu ja hyväkäytöksinen. Ne kuuluvat minun (lähes) jokapäiväiseen elämääni. En siis tarkoita, ettäkö piereskelisin vapautuneesti ja hilluisin täällä tukka pystyssä reikäisessä yöpaidassa miehen tullessa kylään. Mutta jos se, että inhoan ryhmäliikuntatunteja ja olen laiska käymään salilla on ongelma, en todellakaan lähde spinning-tunnille vuoksesi, tai edes valehtele sinulle olleeni siellä "tossa vähän aikaa sitten". Jos sinulla on varaa heittää minut unholaan (siis jos luulet, että sinulla on varaa) sen takia, please just do that. 

Minun elämäni ei yhtä miestä kauaa kaipaa.

Tekstini perusteella saatan vaikuttaa tunteettomalta, kylmältä nartulta, tai säälittävältä, täysin rikki olevalta naisparalta, joka yrittää koota ympärilleen suojamuuria elämän kolhuja vastaan. Ei. Olen oikeasti aika tavallinen. Jonkun verran on tullut saatua näpeilleen, ja kerran olen joutunut eroamaan ihmisestä, jota todella rakastin, ja jonka kanssa minun piti viettää loppuelämäni. Ei sen kummempaa, aika perus. Olen kova kuin peruskallio, mutta samaan aikaan herkkä kuin ensimmäistä sydänsuruaan poteva 13-vuotias.

En estä itseäni ihastumasta, vaikka joudun usein pettymään ja jopa katumaankin. En kuitenkaan antaudu holtittoman surun valtaan ja masennu, sillä olen pitkälti järki-ihminen: Se ihminen ei ollut minulle sopiva.

 ...

Palatakseni siihen, mikä näitä ihania nuoria sinkkumiehiä miellyttää. Ei muuten ainakaan arvonsa tunteva nuori sinkkunainen. Monet miehenalut ovat aloittaneet kanssani kuvion esiintymällä kovempaakin kovempina pelimiehinä. Kun olen naisena vastannut samalla meiningillä, pelimiehelle tulee hämmennys ja hätä.

Tai kun mies on ensin tehnyt selväksi, ettei hänestä tule saamaan mitään pidempikestoista, ehkä hetken huumaan, mahdollisesti hän voi jopa tulla jatkossakin visiitille mutta "u know mitä varten", ja naisena olen ollut tämän asian kanssa sujut, tuleekin hätä, ja joko mies pakenee, tai hänelle tuleekin halu ruveta treffailemaan "muussakin kuin pelkästään siinä mielessä". Eikö miehen ego kestä naista, joka ei halua ruveta leikkimään hänen kanssaan suhdetta? Tai siis naista, joka ei näe vaivaa siitä, ettei hän halua ruveta leikkimään tämän kanssa suhdetta?

Miksi mies esiintyy kovan luokan pelimiehenä, muttei kuitenkaan kestä kohdata vähintään yhtä kovan luokan pelinaista?

Mikä nykypäivän miehiä vaivaa? Miksi miehellä on täysi oikeus, jopa velvollisuus, olla pelimies, mutta naisen ei ole asiaa toimia kuin pelinainen?

Haluavatko nykypäivän nuoret miehet sittenkin parisuhteen? Onko ajatukseni sitoutumiskammoisista alle 28-vuotiaista miehistä myytti? Vai eivätkö juuri nämä "not even friends, only benefits" - miehet vaan koskaan osu kohdalleni?