Ristiriitaisia tunteita.

Sinkkuus?

Jee!

Byhyy.

Eiku hellurei, ihanaa!

Sniff...

Kovin on ristiriitaisia sinkkunaisen tunteet.

Toisaalta olen onnellinen ja iloinen, että saan olla tässä tilanteessa ja kaikki parisuhteeseen kuulunut paha on nyt poissa. Toisaalta minua riivaa suuri tyhjyyden tunne ja iso ikävä.

Ikävöimistä en pidä pahana asiana. Sehän on ihan luonnollista. Kun monen vuoden yhdessäolon ja -asumisen jälkeen eteen tulee asioita, joista ei olla tarpeeksi vahvoja ja motivoituneita pääsemään yli, ja erotaan, niin onhan se aikamoinen muutos. En voi edes kuvitella miten tämä onnistuu 40 vuoden liiton jälkeen? Ou mai gaad. 

Olenkin jo osannut odottaa tämän ikävän ja surun iskemistä. (Hormooneillahan ei tietenkään voi olla mitään vaikutusta siihen, että olen ihan sekasin, eli ei niistä sen enempää.) Nyt ovat ikävä ja suru saapuneet taloon. Vihdoinkin. Valitettavasti. Mutta toisaalta onneksi! Ellen olisi lainkaan alkanut tuntemaan tapahtuneesta erosta surua, olisin ollut jossain kohtaa hiukan huolestunut siitä, onko minulla jotain ongelmia tunteitteni kanssa ja siitä, eikö suhteemme ole merkinnyt minulle mitään. Olen helpottunut että osaa olla surullinen. Kuitenkaan sureminen ja ikävöiminen eivät ole mitään erityisen nautinnollisia asioita, joten odotan innolla päivää, jolloin olen oikeasti valmis siirtymään eteenpäin.

Weheartit.com

 

Usein eron koittaessa puhutaan paljon unohtamisesta. "Haluan vain unohtaa hänet" tai "Kunpa emme olisi koskaan tavanneetkaan." Minä en halua unohtaa. Olen suhteen aikana kokenut paljon asioita. Hyvistä on hauskoja ja aivan ainutlaatuisia muistoja, huonoista olen oppinut jotain. Toivon ettei ex-kumppaninikaan halua unohtaa tai toivo, etten olisi syntynyt. Koska olemme tavanneet hyvin nuorina, olemme kasvaneet ja aikuistuneet toistemme avulla, kautta sekä rinnalla. Se ihminen ei ole sellainen, jonka voisin deletoida elämästäni, sillä hän on tehnyt minusta tällaisen. Hän on iso osa elettyä elämääni ja hänen kanssaan oleminen vaikuttaa minun edelleen, ja tulee aina näkymään minussa tavalla tai toisella. Hänen kanssaan olen esimerkiksi määritellyt käsitykseni parisuhteesta, ja tämä määritelmä tulee varmasti näkymään ehkä jopa koko loppuelämäni toiminnassani. Toivon hänen ajattelevan samoin, koen ansainneeni sen. En jossittele, että mitä jos en olisi tavannut häntä, sillä tiedän, etten silloin olisi läheskään sama tyyppi kuin nyt. Ja pidän itseasiassa itsestäni tällaisena. 

Ristiriitaiseksi tilanteen tekevät sinkkuuden aiheuttamat ilon, onnen ja jopa riemun tunteet. Miten samasta asiasta voi olla niin paljon surua ja iloa samaan aikaan? Olen onnellinen, sillä saan vihdoinkin asua ja elää täysin omilla ehdoillani. Jos lasken maitopurkin johonkin, se on siinä maailman tappiin asti ellen itse siirrä sitä siitä pois. Yksin asuessa maitopurkki pysyy siis kylmässä, jos sen sinne laitan enkä sitä sieltä itse pois ota. Miehen kanssa maitopurkki siirtyi muuten sujuvasti kylmästä pöydälle, muttei koskaan toisten päin. Kumma juttu. Enivei, koen myös iloa itse suhteen loppumisesta, sillä siinä esiintyneet jutut olivat vaikeita ja sellaisia, ettei niiden keskellä kukaan halua elää. Minulla on vihdoinkin oma rauha ja turvallinen olo. Saan tulla ja mennä miten lystää joutumatta selvittämään kenellekään yhtään mitään tai joutumatta kokemaan huono omatuntoa, kun en ole kotona leikkimässä vaimoa. Voin kutsua kenet tahansa kylään milloin tahansa, eikä minun tarvitse enää haistella ensin toisen mielialaa kahta päivää, jotta uskallan kutsua ystävän kylään. Ja taas toisaalta, kotiini ei tule ketään, jota en sinne halua. Enää ei tarvitse miettiä, voinko tanssia kotonani alasti, vai ryntääkö mies lounasajalla sisään työkaverinsa kanssa. Onhan tässä puolensa!

Weheartit.com

Yksinäistä on silti välillä. Onneksi runsaslukuiset harrastukset ja koirakakara vähentävät yksinäisyyden minimiin. Ja ystävät sekä lähellä asuvat perheenjäsenet tietty. Välillä tuntuu, että ottaisinhan mä jonkun jakamaan näitä kuolemanpitkiä iltoja tohon kylkeeni.. Ehkä. 

Sinkkuus on kyllä ristiriitojen areena. Siitä halutaan pois, mutta se myös houkuttaa ja kiinnostaa. Usein siitä ei olla valmiita luopumaan kokonaan sen loppuessa, vaan jotain siitä halutaan säilyttää. Kuitenkin se koetaan esimerkiksi tilaksi, jonka muutumisesta saa yleisesti tiedustella puolitutuiltakin ("No jokos olet löytänyt uuden poikaystävän?" Joo en.). Sen sisällä toimii iloa, onnea ja riemua, sekä surua, ahdistusta ja ikävää. Koittakaa nyt päättää! Tai no.. Älkää ehkä sittenkään.

Weheartit.com