Bloggaaminen... Voi bloggaaminen sentään. En olisi uskonut, että saan aikaseksi edes luoda tämmöistä. Olen toki pitkään haaveillut, että minullakin olisi kanava jonka kautta avautua häpeilemättömästi ja nimettömästi. Nyt näin on tapahtunut, nähtäväksi jää, kuinka kauan tätä onnea kestää.
En ole ennen tätä aloittanut bloggaamista ihan vain sen takia, ettei elämässäni ole mielestäni ollut mitään bloggaamisen arvoista. Vaikkakin tosiasiahan taitaa olla, että jokaisen elämässä on jotain, josta kirjoittaa ja avautua. Jokainen innostuu tai pettyy joka päivä, jokaiselle sattuu silloin tällöin kaikennäköisiä kömmähdyksiä ja ihania sattumia. Niistähän nämä blogit usein kertovatkin.. Elämästä.
Minun elämässäni on jonkin aikaa sitten tapahtunut suuri muutos, jonka myötä arkeni muuttui todella radikaalisti, ja bloggaamisintoni lähti voimakkaaseen kasvuun. En pidä liiallisesta avautumisesta, mutta annettakoot se minulle anteeksi tämän kerran. Suurella muutoksella viittaan tässä eroon pitkästä on-off-suhteesta. Asiat, jotka johtivat eroamispäätökseen ovat aika rankkoja ja raskaita asioita, joten kyllä tässä on kovemmallakin mimmillä ollut haastavia aikoja käsillä. Kuitenkin nyt, kun asun ensimmäistä kertaa elämässäni yksin, ja arkeni on aivan uudenlaista, minulla on vihdoinkin olo, että tässäkin elämässä on varmasti jotain bloggaamisen arvoista kamaa.
Tällä hetkellä elämässäni on paljoa onnea ja iloa, mutta myös surun, kaipauksen ja epäonnistumisen tunteita. Kirjoittaminen on havaittu loistavaksi keinoksi purkaa pahaa mieltänsä, joten tämähän on lähes terapeuttista. Toinen hyvä keino on musiikki, varsinkin upeat sanoitukset. Kuuntelen paljon biisejä, jotka kertovat epäonnisesta rakkaudesta, menettämisestä, epäonnistumisesta ja muista tällaisista iloisista asioista. Esimerkiksi Herra Ylpöllä & Ihmisillä on todella hienoja biisejä surkeisiin hetkiin. Taidankin pistää samantien bändin Mies Murtuu - biisin soimaan.
En onneksi kovin usein yllätä itseäni ikävöimässä ex-miesystävääni. Olen ehkä jotenkin sisäistänyt ja hyväksynyt, että meillä oli aikamme, mutta nyt on muiden asioiden aika. Hänen kaipaamisellaan ei kaiken lisäksi olisi mitään saavutettavissa, sillä hän on uudessa parisuhteessa.. Onneksi toisaalta, yhteen palaamisen ajattelemisen houkutus vähenee näin huomattavasti. Välillä kuitenkin ikävöin sitä, että on joku, jolle voi kertoa kaikista pienimmistäkin asioista ja jonka kanssa voi vain hengailla. Koska seurustelimme pitkään, useita vuosia ja asuimme avoliitossa, olimme luonnollisesti jo miettineet tulevaisuutta. Kaksi vuotta sitten olin varma, että tällä hetkellä meillä olisi jälkikasvun pohdinnan ajat tiukasti käsillä. Noh, elämä erottaa, mitään vauvaa ei onneksi ole eikä tule. On kuitenkin iso prosessi joutua luopumaan noinkin suurista haaveista ja suunnitelmista. Olen joutunut sanomaan itselleni ja uskomaan sen, ettei sitä kaikkea ole tulossa.
Minulla on kokonaisuudessa tällä hetkellä todella hyvä olla elämässäni. Ympärilläni on ihmisiä, jotka välittävät minusta ja haluavat olla kanssani tekemisissä, minulla on todella ihana asunto jonka olen saanut pistää juuri sen näköiseksi kun minua itseäni on huvittanut, hoidettavanani on enää pelkästään omat asiani eikä kukaan ole selkäni takana pilaamassa koirani koulutusta. Olen luopunut isoista asioista, mutta myös saanut paljon vaihdossa.
Lopputulos taitaa olla se, että olen onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti